lauantai 8. lokakuuta 2016

Cuteness overload



eli Ponipöhinät Turussa

 

B-ponien lähtö loppusuoran taistelussa






Päivän ehdottomasti kaunein keppari
Tänään ravailtiin kymmenen ponilähtöä Turun Metsämäessä. Ponipöhinät on Hepsis teamin sekä Metsämäen raviradan yhteisrutistus. Aurinkoinen vaikkakin tuulinen sää suosi tapahtumaa ja ihmisiä oli saapunut katsomaan poneja melkoisia määriä. Ravilähtöjen ja montelähdön lisäksi kilpailtiin vielä kepparimestaruudesta päivän päätteeksi.

Ponien katselusta tulee aina iloiseksi, eivätkä ne pettäneet tälläkään kertaa. Iloisia kuskeja, hienoja poneja ja huiman upeita suorituksia kymmenen lähdön verran. Tunnelma oli mukava ja veikkaan että muillakin oli kivaa kuin minulla. 

Smedens Axl Rose ja Pinja Iltanen
Pinja Iltanen sekä Nina Hänninen ajoivat molemmat kaksi voittoa.  Pinjan voittoponit olivat Smedens Gossip sekä Smedens Axl Rose. Nina ajoi voittoon Usvaniityn tallin kasvateilla Harrylla sekä Josefiinalla. Mira Kaappola napsi yhden voiton sekä yhden kakkossijan Smedens Chessillä. Ruotsalainen Smedens siittola voi siis olla vallankin ylpeä Suomeen myydyistä poneista. Päivän kovimman B-ponien lähdön voitti Eveliina Hietanen Ernst Rivaldolla. Tässä kohtaa voinee sanoa, että sukukin jo velvoittaa upeisiin ajosuorituksiin. Eveliina on syntynyt raviohjat kädessä. Laihialaistytön isä Hannu, isoisä Markku sekä setä Heikki ovat raviväelle kaikki tuttuja. 



Eveliina Hietanen ja Ernst Rivaldo

Mitäs näiden menestysponien takaa sitten löytyykään, muuta kuin taitavat kuskit?  



Usvaniityn Harry
Nyt jo menehtynyt jalostusori Galant on isänä sekä Usvaniityn Harrylle että oman lähtönsä voittaneelle Aarteen Kleopatralle. Omissa lähdöissään kolmanneksi sijoittuneet Coruscate Comanche sekä Coruscate Chiqita ovat täyssisarukset. Niiden emä Caiza oli aikanaan kolminkertainen raviponien SM-kultamitalisti ja on myös juossut omana kilpailuaikanaan suomenennätysajan. Ja ihan tuntematon ei ole myöskään näiden ponien isä eli Golda Apache. Oriilla on seitsemän SM-mitalia normaaleista ravilähdöistä ja muutama Monten SM-kultamitali siihen vielä päälle. Golda Apache myös alitti ensimmäisenä A-ponina kahden minuutin rajan. Näiden kahden lisäksi menestystä niitti myös Hietarannan Mette jonka isä on myös Golda Apache.  

Coruscate Chiqita














Smedens siittolan voitokkaat ponit ovat jokainen jollakin tapaa sukulaisia keskenään Smedens Axl Rose sekä kolmanneksi omassa lähdössään juossut Smedens Max Speed ovat samasta emästä. Ja taasen Smedens Gossip ja Smedens Max Speed ovat samasta isästä Maxmer. 
 
Surprise Dar




Ja kuinkas sitten B-ponien sukutilastot? Kolmen parhaan ponin joukkoon sijoittuneiden sukutauluista löytyy aika montaa isäoria. Surprise Dar ja Jaguar Dar ovat samasta isäoriista Darius Roll. Emänisänä Surprise Darilla on Munter ja Jaguar Darilla Manfred. Mutta eipäs anneta sen hämätä. Nämä oriit ovatkin samasta isästä Dröm Junior. Munter löytyy myös Smedens Chessin sekä Goldenwilds Dragonsoulin emänisänä. Tyson II on myös vahvasti edustettuna isäoreissa. Se on isänä kolmelle kolmen parhaan ponin joukossa olleelle ponille, Estelle Tell (jolla on muuten aivan mun suosikki , iki-ihana Granit emänisänä), Ernst Rivaldo sekä Miniatyr. Samoissa poniraveissa juoksivat ja menestyivät myös Ernst Rivaldo sekä sen poika Goldenwild’s Dragonsoul.
 

Estelle Tell
Miniatyr




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti